Kuten jo aiemmin mainitsinkin, oli ehjien alkuperäis osien haaliminen harmittavan hankalaa. Yksi haastava osa lisää on -81-89 vuosina käytetty kumikoppainen CEV etuvalo. Silloin tällöin näitä tulee myyntiin kokonaisena, mutta melkoisen nopeasti ne myös häviävät vaikka hinta olisi kuinka posketon. Uusia umpioitakin on joku joskus löytänyt, mutta ne ei välttämättä ole allkuperäisellä lampun kannalla. Sattumalta eräs sunnuntai aamu löysin torista pelkän pyöreän umpion, ja soitin heti myyjälle. Moni oli lähetellyt viestejä osasta, mutta olin ensimmäinen joka soitti, näin ollen lamppu lähti kohti Lahtea. Niin, ihan siis ilmaisena vinkkinä arvon nuorison edustajille, kaupat hoitaa melkoisen paljon nopeammin soittamalla kuin chättäämällä.
|
Mökkimopona palvellut -93 PV tuli varaosamopoksi, mutta siirtyi sitten eteenpäin projektiksi kaverilleni. |
Kumiumpio olikin sitten haastavampi ja sen kanssa riitti säätämistä. Aluksi bongasin yhden Solifer SM:n umpion jonka kaverini Henri kävi hakemassa. Kun itse näin umpion huomasin sen heti olevan Suzukissa käytettyä kumitötteröä halkaisjaltaan pienempi mutta syvyydeltään pitempi. Valmistaja kummassakin on sama CEV. No, onneksi myyjä otti osan takasin, sillä toriin tekemäni ostoilmoitus poiki yhteydenoton myös Hämeenlinnan suunnalta ja sen seurauksena kaupat kahdesta oikella numerosarjalla olevasta kumista. Toisen kumin otin omaan projektiini ja toisen Henri osti omaansa.
|
Keula saatiin kasaan varaosamopon hyvillä jousilla ja samalla paikalleen löysi jo valot ja lokarit. |
Projekteissa minulla on tapana tehdä lista tarvittavista osista, niin käytetyistä kuin alkuperäisistä. Samalla niistä pystyy hieman ynnäillä kustannuksia. Eräs perjantai iltapäivä tutkin jälleen Toria työpaikan kahvitunnilla ja sattumalta huomasin vasta tuntia aiemmin jätetyn ilmoituksen mökkimopona olevasta PV:stä. Kuvista sai aika hyvin selville mitä osia moposta pystyisi hyödyntämään ja samalla vertasin niitä omaan osalistaani. Hyöty oli siinä että saisin varaosamopon myyty varmasti vielä eteenpäin, vaikka olisin hyödyntänyt siitä kaikki tarvittavat osat. Niinpä parin puhelinsoiton jälkeen lähdin töistä suoraan kohti Tammelaa ja noudin mopon kotiin.
|
Ja pieni fiilistely kuuluu asiaan tankin ja penkin kanssa. |
Nyt alkoi olla osat pikkuhiljaa nipussa kokonaiseen Suitsaan. Kasaaminen oli jo hyvällä mallilla ja varaosamopo purettiin osiksi heti seuraavana päivänä. Pienen neuvottelun jälkeen loput -93 vuotiseksi selviinneestä PV projektista matkasi Henrille Hämeenlinnaan projektiksi, ja itse sain kohtullisella hinnalla mm. alkuperäisen sylinterin, kannen, hieman moottorin osia, kaikki vaijerit, sarvet, kahvat, ruujeja yms. pientä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti