lauantai 14. tammikuuta 2017

Hiekkaa ja maalausta

Ostetut käytetyt osat olivat hyväkuntoisia ja niille ei juurikaan tarvinnut uutta maalia kummempaa käsittelyä tehdä. Kaikki metalliosat puhallettiin alumiinioksidilla mukaanlukien pakoputki. Penkin pehmusteet ja verhoilut purettiin ja hyväkuntoinen runkopeltiin tehtiin pari vahvistushitsausta pinnapultteihin, mutta muuta korjausta se ei vaatinut.

Putki sai puhalluksen jälkeen käsittelyn Mastonin 600-astetta kestävällä kuumakesto mustalla.
Puhalletut osat maalattiin alkuperäistä savyä vastaavalla pulverimaalilla. Keulan alaputkiin ja vanteiden keskiöihin löytyi hieman alkuperäistä kiillotettua ja lakattua pintaa vastaava pulveri kromi. Mustat osat saivat ylleen puolikiiltävän pulverin tehtaan esikuvan mukaan. Omien huomioiden mukaan runko, tankki ja maalatut muovit on maalattu märkämaaleilla ruiskulla, mutta perusosat on pulverimaalattu jo tehtaan toimesta. Ruuvit ja muut teräsosat on rungossa sähkösinkitty ja koneen osalta ne on mustapassivoitu. Käsittely hoidettiin samalla tavalla myös tämän projektin osalta ja Lahden Sähkösinkitys hoiti sekä sini- että mustapassivoinnin asiokkaasti. Oikeanlasiten ruuvien hankinta on hankalaa jopa alkuperäisosia myyvien kanavien kautta, joten kaikki käytettävissä olevat alkuperäiruuvit ja pultit kunnostettiin ja joitakin uusia DIN standardin pultteja löysin mm. työpaikaltani. Mustapassivoituja ristipääruuvejakaan ei juuri ole tarjolla joten uudet sinkityt ruuvit mustapassivoitiin tuoreeltaa. Pakon sanelemana osa ristipäistä oli käytettävä isolla kannalla koska pienellä kannalla olevia ei löytynyt kyseisen pituisena.

Puhalletut osat odottavat jatkokäsittelyä.
Runko tuoreessa valkoisessa maalissa.
 Pakoputki maalattiin teiniajoilta totuttuun tapaan kuumankesto mattamustalla. Alkuperäinen sävy on lähempänä puolikiiltävää, mutta sellaista ei löytynyt tähän hätään. Putken lämpöritilä oli hieman ottanut siipeensä, joten hankin paremman käytetyn alkuperäisosan Torin kautta tilalle. Myös tuossa ritilässä oli sanottavaa, mutta kiillotuksella sen sai vielä kohtuullisen hyväksi. Molemmat osat ovat kuitenkin alkuperäisiä Suzuki osia ja istuvuus on taattu.

Kasaaminen kunnostetuilla ja puhtailla osilla on projektin parasta tekemistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti