lauantai 14. tammikuuta 2017

Osien hankintaa

Pv:n tärkeimmän komponentin, eli oikeanmallisen rungon ollessa hankittuna, aloin metsästämään muita osia. Ajatus oli pikkuhiljaa keräillä osia tallin vintille, ja kasailla sitten mopoa sitä mukaa. No tulipahan taas selväksi ettei sellainen oikein meikäläiseltä onnistu, vaan kaikki nyt heti kiire asenne sieltä tuli jälleen esiin.

Ensimmäinen osasaalis hankittuna.
Nykypäivän teinit eivät ole aivan niitä kaikkein helpoimpia kauppakumppaneita kun sosiaaliset taidot
kaupankäynnissä on lähinnä "no otaksä sen vai et" -luokkaa. Puhelimeen ei myöskään monesti vastata, vaan kaupankäynti käydään modernisti chattaamalla viesteillä tai WhatsApissa. Voin suoraa sanoa että tässä vaiheessa teki jo mieli takaisin jenkkiautoharrastuksen ja aikuisten osamyyjien pariin. Toinen hämmentävä huomio oli se, että aluksi ajattelin mopon entisöinnin olevan jokseenkin halpaa. Olihan Cadillac nyt hieman eri luokkaa hinnaltaan. Siinä vaiheessa kun huomasin alkuperäisistä 80-luvun Suzukin soittokelloista (polkupyörän soittokelloa vastaavista) maksettavan Huuto.netissä sellaista 300 euroa, oli tuota edullisuusnäkökulmaa hieman muutettava. Jonnet siis tiesi missä hinnoissa osat olivat, mutta toisaalta vielä kohtuullisissa voimissaan oleva tarvikeosamarkkina pelasti hieman tilannetta. Pääasiassa halusin osat alkuperäisenä, ja toki moposta oli tarkoitus tehdä täysin vakio, mutta en sentään sylje tarvikeosien suuntaan, mikäli ne vaan on hyvälaatuisia ja ulkonäöltään alkuperäistä vastaavia. Eipä silloin käyttöaikanakaan näihin juuri SGP:n alkuperäisosaa laitettu
rikkoontuneitten tilalle, joten se mikä on alkuperäistä ei välttämättä ole ajan hengelle autenttista.

Työkaverilta löytyi myös muutamia tarpeellisia osia, mm hyvä alkuperäinen takalokasuoja kuraläpän reijillä.
Tammelan suunnalta löytyi onneksi jo täysi-ikäisyyden saavuttanut PV:n purkaja, joka myi hyvää osaa järkevään hintaan, ja kaupankäynti oli sujuvaa. Kovinkaan paljon tinkivaraa ei tälläkään kaverilla ollut, mutta eipä ne pyynnitkään olleet aivan mahdottomia. Ensimmäisellä reissulla matkaan tarttui täydellilnen etuhaarukka, takahaarukka, penkki, vakioputki, moottorin lohkot, jalkatappirunko, sivuposki ja ilmanputsari. Kaikki osat olivat ennenkaikkea ehjiä ja vaativat ainoastaan maalauksen. Seuraavaan kertaan jäi vielä kokonaisten pyörien ostaminen akseleineen, sillä ensimmäisellä kertaa ei budjetti kestänyt. Entiseltä työkaverilta löytyi myös osanippu nimelliseen hintaan, mikä sisälti mm. hyvän alkuperäisen takalokasuojan sekä takaiskarit ynnä muuta pientä mutta tarpeellista sälää.Uusia osia kävin ostamassa pariin otteeseen MopoSportilta Vantaalta, ja tulipa kaksi kertaa käytyä myös MC Scatterilla Yli-Härmässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti