Suzuki PV50 - Aikansa vaarallisin (Moottori-Lehti 28.4.2018)

Itse olin autuaan tietämätön, että Moottori-lehti oli käynyt tekemässä "MP-Klassikko" artikkeleita Suomen moottoripyörämuseolla keväällä. Myös oma PV oli päässyt artikkelin aiheeksi ja siitä oli otettu hienot Studiokuvat. Törmäsin torin ostoilmoituksessa PV:n kuvaan, joka sitten pienen tutkiskelun jälkeen osoittautui omaksi.Seuraavaksi googlasin PV50 kuvahaulla, että mistä moiset kuvat on peräisin ja löysin jutun.. Juttu löytyy linkin avulla:


https://www.moottori.fi/ajoneuvot/jutut/mp-klassikko-aikansa-vaarallisin-suzuki-pv50/

Teeveestä tuttu PV

Alkuvuodesta MTV:ltä tulleessa Sääntö Suomi- sarjassa Jussi Heikelä vieraili Riku Roudon luona Suomen moottoripyörämuseolla. Insertissä nähdään kuinka Heikelä kiertää museon pyöriä, ja ottaa jopa pienet kylmätyypit tutusta PV:stä.

PV sai myös hieman päivitystä museoarkeensa, ja kävin vaihtamassa alkuperäisnen takavalonlinssin paikalleen, lisäsin alkuperäisen sivupeilin ja vaihdoin kilven alkuperäiseen -88 vuoden vakuutuskilpeen.

Takavalon linssin korjaus

Tasan yksi alkuperäinen CEV linssi löytyi Forssan rompetorilta, ja siitäkin oli pala murtunut.

Vaikka Peevee majaileekin hyvässä hoivassa Suomen Moottoripyörämuseossa Lahdessa, on muutaman pisteosan vaihto pyörinyt mielessä jo tovin. Ensimmäisenä PV:n takavalo on mopossa vielä tarvikemallinen, eli melkein puolet ohuempi kuin alkuperäinen CEV:n valmistama linssi.


Alkuperäisen linssin hankkiminen ei ollut aivan niin yksinkertaista kuin voisi luulla, ja parikin kappaletta jätin ostamatta kun niistä puuttui pala. Forssan MP-rompetorilta löysin kuitenkin alkuperäisen linssin, joskin taas rikkinäisenä. Mukaan tarttui myös hyväkuntoinen alkuperäinen peili ja uudemman PV:n kanttinen etuvalo, joka vaati myös hieman toimenpiteitä.

Sinitarraa apuna käyttäen sain "poteron" johon kaadoin valmista epoksiliimaa.

Takavalon linssin lohjennuta palaa ei tietenkään ollut mukana, vaan se pitäisi jotenkin "kitata". Ongelma nyt sitten on että mitenkäs kittaat läpinäkyvää punaista muovia? Alun perin ajatus oli valaa puuttuvalle  alueelle kirkasta valuhartsia, mutta edellisestä projektistä jääneet jämät olivat kovettuneet purkkiin. Uutta en malttanut ostaa, kun linssille olisi äkkiä tullut turhan kovat korjauskustannukset. Jostain mieleen juolahti että tuubeissa myytävää Epoksiliimaa on saatavilla kirkkaana ja pieni tuubi ei paljoa maksa. Niimpä hain kaupasta tuubin epoksia. Lohjenneen alueen puhdistin ensin rasvanpoistolla ja tein sinitarrasta alueen ympärille kaukalon. Tuon pienen altaan täytin epoksimassalla sekoittamisen jälkeen.

Liiman kuivuttua nypin sinitarrat pois ja aloitin karkean muotoilun.

Koska kyseessä oli nopeasti kovettuvaa tavaraa, sai sinitarrat jo nyppiä pois vartin kuivumisen jälkeen. Suurimmät ylimääräiset poistin mattoveitsellä liiman ollessa vielä hieman pehmeää. lopullisen hionnan tein viilalla ja epäkeskohiomakoneella 240 paperilla. Pintojen ollessa tasaiset hion vielä palikan vesissä aina 1000 karkeuteen asti.




Hionnan jälkeen linssi näytti jo asialliselta, mutta toki korjattu paikka näkyy selvästi.

Nyt kun lohkeama oli täytetty oli toinen ongelma. Muu linssi oli punaista, ja uusi korjauspala kirkasta. Toki taustalta näkyvä punainen kuulsi korjatun alueen läpi, mutta halusin häivyttää korjauksen paremmin. Muistin että Biltemassa oli valmiita läpikuultavia takavalojen sävytykseen tarkoitettuja spraymaaleja, joten hain punaisen ja suihkin sillä kevyen kerroksen koko linssin yli. Jotta myös "kilvenvalon" kirkas alue saatiin uudennäköiseksi, lakkasin koko linssin vielä pariin kertaan 2K autolakalla. Ainahan sitä valmiiksi ehjä osa olisi paras vaihtoehto, mutta ihan asiallinen tästäkin tuli.




Lakatussa linssissä korjausta ei enää juuri huomaa.

Peevee Lahden moottoripyörämuseoon.

Viime vuoden lopulla entisöity Suzuki PV muutti toistaiseki Lahden moottoripyörämuseoon. Mopo on esillä ollessaan monelle vierailijalle hyödyllisempi kuin että se makaisi tallissa peiton alla. Tammikuussa 2019 mennessä PV on täyttänyt museoiän ja se tullaan museorekisteröimään.

Talvi yllätti

Niin se vain tuli tankista tehtyä yksi kokonainen PV. Vähän valmistumisen jälkeen sain Trafilta tiedot PV:n rekisteröintia varten, ja keväällä lumien sulaessa olisi tarkoitus käydä rekisteröimässä mopo liikenteeseen ja ottaa siitä pienet tyypit. Tarkoitus olisi saada laite MR rekisteriin 2019. Siihen asti se saa odottaa käärittynä tallissa.

Talvisista kuvista poiketen, joitakin pultteja on vaihdettu vielä jälkikäteen Japanin standardin vastaaviin ja toki edellisen tekstin mukainen tarakka on paikallaan. Saapi nähdä osallistunko Suitsalla johonkin Lahden seudun mopo kokoontumiseen ensi kesänä, se jää nähtäväksi.

Piste iin päälle

Tarakka puhallettuna ja kiillotettuna rättilaikalla.

Joskus silloin teiniaikana haukuin kaikki jopparia pitävät mopokuskit suoraan sanoen.. no olkoon. Sitä kuitenkin 15 vuoden jälkeen näkee asioita eri valossa, ja jollain jopa häiriintyneellä tavalla tuollainen alkuperäinen kromin kiiltoinen tarakka tekee sellaisen viimeisen silauksen projektille. Tarkoituksenani ei ollut ostaa tähän projektiin tarakkaa, mutta sitten Henrille osia etsiessäni sattui eräässä romukasassa tuollainen 80-luvun versio tuosta tuotteesta lojuvan. Henrin tilatessa osat, tungettiin joppari samaan pakettiin. Tämä kromin kiiltoinen palikka oli selvästi parhaat päivänsä nähnyt, mutta mietin jätänkö sen silti tuohon kuntoon. Jotenkin se ruoste kuitenkin häiritsi silmää, joten päätin pinnoittaa osan uudelleen. Kromaukseen en jaksanut tuollaista osaa lähteä lähettelemään, joten päätin puhaltaa sen ja kiillottaa sitten niin hyväksi kuin saa ja viedä sähkösinkittäväksi. Pohjatyöt olisivat voineet olla paremmatkin, sillä ihan 100% tyytyväinen en siihen ole. Ruosteeton se kuitenkin on, joten tällä mennään.

Pikkufiilauksista on sanottava sen verran että foorumeilla käytävän entisöinti ja ruuvidebatin seurauksena olen vaihdellut vielä jälkikäteen joitakin ruuveja kilopulteista Japanin standerdin vastaaviin, mitä Suzuki on tehtaalla käyttänyt. Ajattelin ettei se pultin kanta ole niin justiinsa, mutta mitä enemmän niitä kattelee, sen enemmän ne alkaa häiritsemään. Helppoa tässä on kuitenkin se, että ne voi vaan ruuvata auki ja vaihtaa, eikä koko mopa tarvia lähteä tekemään uudelleen.

Detailit kuntoon ja baanalle

Yksityiskohdista syntyy laatu. Niin se on tällaisen yksinkertaisen laitteen kuin SuzukinPV:nkin kohdalla. Tarvikkeena hankittu uusi kuraläppä ei ihan lunastanut laatuodotuksia mitä se myyntitekstin mukaan piti olla, vaan kiinnitystä piti muutella että sen sai pysymään kiinni alkuperäisten ruuvinreikien avulla.

Kuraläppää ja ajanmukaista kilpeä.

Työkaverin myymässä osalaatikossa oli mukana vanhan mallin vakuutuskilpi, jonka päätin myös muuttaa musta/valkosiesta valko/oranssiksi vuoden -88 vakuutuskilven mukaisesti. Maalasin kilven valkoiseksi kauttaaltaan, ja väritin tussilla kirjaimet. Päälle kerros lakkaa ja homma selvä. Koska PV ei ole vielä oikeassa rekisterissä, saa tuo "show" kilpi nyt olla toistaiseksi paikallaan.

Tyyppikilpikin saatiin vihdoin paikalleen ja runkonumero kaivettua esiin.

Lisäilin tässävaiheessa vielä vähän kiinnikkeitä vaijereille ja tottakai mopo siistittiin kauttaaltaan asennussotkuista. Seuraavana vuorossa olikin sitten ensimmäinen koeajo, joka osui syksyn ensimmäisille lumille. Muutamia ongelmia löytyi, joista mainitsemisen arvoisia ainakin tarvike bensahana, joka vaihdettiin vuotavan alkuperäisen tilalle. Jostain syystä hana ei päästä kunnolla bensaa läpi vaikk kaiken järjen mukaan näin pitäisi tapahtua. Taitaapa olla sellainen juttu että on työnnettävä vaan kättä taskuun ja haettava uusi alkuperäinen hana joka varmasti toimii. Toinen ongelma oli 1. vaihde joka ei jostain syystä mene päälle kovin hyvin. Luulen että vika on vain vaihdeakselin säädössä, johon pääsee käsiksi kytkinkopan kautta. Tällä kertaa en vikaa lähtenyt paikallistamaan, vaan päätin jättää viimeiset säätöhommat keväälle ja kuivalle asfaltille. On kuitenkin todettava, että hieno se on, tuo valmis vuoden 1988 Suzuki PV Solifer 50.

Ongelmasähköt loppusuoralla

Tässäkin vaiheessa vielä sähköongelmaa kaasukahvan sammutusnapin kanssa. Muuten alkaa olla valmista.

Melkein jo kuvittelin niputtavani mopon loppuun parissa illassa, mutta ensikäynnistyksen jälkeen oli huomattavissa melkoisesti sähköongelmia. Kummatkaan valot eivät toimineen, sammutusnappi ei toiminut, valokytkin ei puhunut mitään , eli käytännössä sytystä lukuunottamatta sähköt oli mykkänä. Lopulta meni hermot Moposportilta ostettuun sähkösarjaan ja vaihdoin sen MC Scatterilta hankittuun Tech-X sarjaan, joka oli muutenkin paljon laadukkaamman oloinen. Ihan suoraan ei toinenkaan sähkösarja apua tuonut vaan ongelmia piisasi Lopulta oli käytävä kaikki johdot yksitellen läpi ja tutkittava mikä on ongelma. Lopulta etuvalon ongelma oli viallinen valokytkin ja samaan aikaan etuvalon puutteellinen maadoitus. Valokytkimen johdot piti vaihtaa liittimeen niin että ne mittauksissa vastasivat korjausoppaan arvoja. Kun etuvalo oli saatu toimimaan, ei kuitenkaan takana palanut jarruvalo ollenkaan. Tämän syyksi löytyi ihan selvä vika itse johtosarjassa, jossa jarruvalon toista johdinta ei oltu kytketty päävirtaan ollenkaan. Muutosten jälkeen sähköt toimivat nyt täydellisesti, mutta aikaa meni useita päiviä vikojen selvittämiseksi.

Tekniikka kuntoon

-93 moottori purettiin myös täysin toisen lohkon lisäksi ja osista rakennettiin yksi täydelline kone uusilla kulutusosilla.

Päädyin kunnostamaan ensimmäiseltä osien hankinta reissulta ostamani moottorin alakerran, sillä siinä oli edes hieman lähempänä alkuperäistä oleva mootori numero vaikka vieläkin liian uusi kone on kyseessä. Varaosamopossa ollut kone selvisi #matching rungon kanssa, joten ne kannatti pitä jokatapauksessa yhdessä. Lohkot olivat ehjät ja hankin  niihin uudet laakerit väljistyneiden tilalle IKH:lta, eli Lahden Traktorivarusteelta. Pari kymppiä olisi tullut säästöä tilaamalla ne nettikaupasta, mutta toisaalta sain ne samantien ja pääsin niputtamaan konetta.

Läpätön orkkispytty porattiin ensimmäiseen ylikokoon.

Läpätön vakiosylinteri oli ok kuntoinen, mutta päätin porauttaa sen 0.50 ylikokoon eli 41.5mm:ksi. Motonetista hain siihen uuden männän. Moposportilta ostin kiertokangen korjaussarjan ja osat sekä koneistukset hoiti Lahden kansityö. Alakerta niputettiin kunnostetuilla osilla seuraavaksi. Magneetto ja vauhtipyörä lainattiin varaosamoposta, kuten myös kaikki kytkinpuolen osat. Myös magneeton koppa tuli -93:sta. Kummatkin kopat hiekkapuhallettiin ja maalattiin puolikiiltävällä mustalla sekä mattalakalla ruiskulla. Sylinteri maalattiin kuumankestomustalla samalla kannen kanssa.

Mikuni koottiin uusilla tiivisteillä. Metalliosat keltapassivoitiin uudelleen.

Forssan MP rompepäiviltä jäi käteen parikin vakio 12mm mikunia, joista kunnostin toisen erittäin hyvin säilyneen yksilön. Nyt tekniikka alkoi olla vihdoin kunnossa ja osia sai alata sovittelemaan runkoon.

Kasaus alkaa olla loppusuoralla.

Koska en jaksanut alata metsästämään aitoja Finnspeedeja renkaiksi, hankin MopoSportilta mielestäni hyvin aikakauteen sopivat Durot, jotka olin nähnyt jo Kurikan harrastajan PV:n alla. Vannelautaset maalasin vielä uudelleen pulverimaalin jälkeen ruiskulla kun en ollut tyytyväinen lopputulokseen. Kromilook keskiö ja valkoinen kehä sointuvat hyvin yhteen. Myös keskiöihin vaihdettin kaikki laakerit ja stefat uusiin. Holkit, mittarin pyörittäjät ja muut pikku hilut kävivät myös sinkattavana ennen asennusta.

Kolmedeetä ja grafiikkaa

3D mallinnettu imuilman kuristin.

Kavereideni kanssa jälleen mopedista puhuttaessa tuli ilmi että PV:n ilmanputsarissa pitäisi olla ns. imuilmanvaimennin. Eli käytännössä kuminen lisäholkki, jonka tehtävä on ilmeisesti hieman kuristaa ilmansaantia matalaviritteiselle läpättömälle sylinterille joka Suomeen maahantuodussa PV:ssä on vakiona. Tällaista kumiholkkia nyt ei sitten tietenkään enää ollut tarjolla edes alkuperäisvaraosana, vaan sellainen oli löydettävä käytettynä. Nämä kuitenkin on heitetty melko usein mäkeen suuremman tehon toivossa, vaikka lopputulos on ollut usein juuri päinvastainen.



Tulostettu osa paikallaan.

Koska uutta eikä käytettyä osaa löytynyt, oli se siis tehtävä itse. Osasta löytyi todellä vähän edes kuvamateriaalia, mutta muutaman huonon kuvan ja ilmanputsarin yläkannen avulla mallinsin tietokoneella uuden tötterön. Tulostin osan ja muutin sitä pariin otteeseen, ennenkuin täydellisesti paikallen istuva osa tuli ulos tulostimesta. Koska käyttämäni tulostin on mallia halpa ja epätarkka, ei lopputulos ole ihan visuaalisesti mitään A-luokkaa, mutta sellaisenkin saisi kun osan tilaisi esimerkiksi iMaterialiselta. Tällä nyt mennään kuitenkin niin kauan kun se alkaa häiritsemään.

Omaa tuotantoa olevat tyyppikilvet.

Toinen omaa luovuutta vaatinut osa oli tyyppikilpi. -88 runkossa ollut huonokuntoinen kilpi toimi pohjana ja otin siitä skannauksen koneelle. Pohjakuvan avulla tein vektoriohjelmalla uuden grafiikan joka vastaa täysin alkuperäistä. Sen jälkeen otin yhteyttä työpaikkani erääseen toimittajaan ja sain sovittua että he kokeilevat painaa grafiikan alkuperäisen kaltaiselle 0.5mm alumiinilevylle. Painatus onnistui hyvin, ja leikkasin painetut kilvet irti levystä ihan saksilla ja paperileikkurilla. Lakkasin kilvet vielä mattalakalla että ne kestävät peremmin.

Varaosista mopo + varaosamopo

Kuten jo aiemmin mainitsinkin, oli ehjien alkuperäis osien haaliminen harmittavan hankalaa. Yksi  haastava osa lisää on -81-89 vuosina käytetty kumikoppainen CEV etuvalo. Silloin tällöin näitä tulee myyntiin kokonaisena, mutta melkoisen nopeasti ne myös häviävät vaikka hinta olisi kuinka posketon. Uusia umpioitakin on joku joskus löytänyt, mutta ne ei välttämättä ole allkuperäisellä lampun kannalla. Sattumalta eräs sunnuntai aamu löysin torista pelkän pyöreän umpion, ja soitin heti myyjälle. Moni oli lähetellyt viestejä osasta, mutta olin ensimmäinen joka soitti, näin ollen lamppu lähti kohti Lahtea. Niin, ihan siis ilmaisena vinkkinä arvon nuorison edustajille, kaupat hoitaa melkoisen paljon nopeammin soittamalla kuin chättäämällä.

Mökkimopona palvellut -93 PV tuli varaosamopoksi, mutta siirtyi sitten eteenpäin projektiksi kaverilleni.

Kumiumpio olikin sitten haastavampi ja sen kanssa riitti säätämistä. Aluksi bongasin yhden Solifer SM:n umpion jonka kaverini Henri kävi hakemassa. Kun itse näin umpion huomasin sen heti olevan Suzukissa käytettyä kumitötteröä halkaisjaltaan pienempi mutta syvyydeltään pitempi. Valmistaja kummassakin on sama CEV. No, onneksi myyjä otti osan takasin, sillä toriin tekemäni ostoilmoitus poiki yhteydenoton myös Hämeenlinnan suunnalta ja sen seurauksena kaupat kahdesta oikella numerosarjalla olevasta kumista. Toisen kumin otin omaan projektiini ja toisen Henri osti omaansa.

Keula saatiin kasaan varaosamopon hyvillä jousilla ja samalla paikalleen löysi jo valot ja lokarit.

Projekteissa minulla on tapana tehdä lista tarvittavista osista, niin käytetyistä kuin alkuperäisistä. Samalla niistä pystyy hieman ynnäillä kustannuksia. Eräs perjantai iltapäivä tutkin jälleen Toria työpaikan kahvitunnilla ja sattumalta huomasin vasta tuntia aiemmin jätetyn ilmoituksen mökkimopona olevasta PV:stä. Kuvista sai aika hyvin selville mitä osia moposta pystyisi hyödyntämään ja samalla vertasin niitä omaan osalistaani. Hyöty oli siinä että saisin varaosamopon myyty varmasti vielä eteenpäin, vaikka olisin hyödyntänyt siitä kaikki tarvittavat osat. Niinpä parin puhelinsoiton jälkeen lähdin töistä suoraan kohti Tammelaa ja noudin mopon kotiin.

Ja pieni fiilistely kuuluu asiaan tankin ja penkin kanssa.

Nyt alkoi olla osat pikkuhiljaa nipussa kokonaiseen Suitsaan. Kasaaminen oli jo hyvällä mallilla ja varaosamopo purettiin osiksi heti seuraavana päivänä. Pienen neuvottelun jälkeen loput -93 vuotiseksi selviinneestä PV projektista matkasi Henrille Hämeenlinnaan projektiksi, ja itse sain kohtullisella hinnalla mm. alkuperäisen sylinterin, kannen, hieman moottorin osia, kaikki vaijerit, sarvet, kahvat, ruujeja yms. pientä.

Penkin verhoilu

Oli erikoista huomata PV-projektin aikana, että Suomi on oikeastaan ainoita maita joissa vielä on yleensäkin minkäänlaista PV-kulttuuria ja edelleen hyvä varaosatarjonta. Internetin ihmeellisestä maailmastakaan ei tahdo löytyä PV:n tietoa, saati sitten varaosia. Joitakin osia löytyy esim. eBaysta, joita on käytetty muissakin Suzukin tuotteissa, kuten moottorin osia, kulutusosia sekä sähkölaitteita. Kuitenkin mm. valot ovat Suomeen maahantuoduissa malleissa italialaista valmistetta, joten niitä ei oikeastaan edes ole saatavilla Suzuki varaosana.

Leikkaamalla palat uutta säämiskää penkkien reikien peitoksi, ei ruma likainen pehmust näy alapuolelle.

Omaan silmään verhoilun laadukkuus pistää projekteissa heti silmään, kuten myös se jos se ei ole laadukas tai on muuten vain sopimaton. Koska estisöintikohteena on 1988 Suzuki, on penkki väriltään sininen. Koko sinisellä päällisellä ei muita peeveitä ole, vaan -94-2001 mallit ovat sini/harmaalla päällisellä. Itsekkään en aluksi edes tiennyt, että aiemmat Suzukin vuosilta -81-87 on varustettu myös kuumapainatetulla ruutukuviolla, mutta vuodesta -88 lähtien penkki on sileä.

Kovin kummoisia työkaluja ei projektia varten tarvitse. Parit pihdit, vasara, kontaktiliimaa ja sakset.

Penkinpäällisiä on tarjolla hyvä valikoima, Suomesta tietenkin. On toki selvää että osa päällisistä on teetetty tuolla kaakkois-Aasiassa, mutta hyvälaatuisia päällisiä valmistetaan ihan täällä Suomen Kuopiossa Finn-Osat nimisessä verhoomoalan yrityksessä. Päälliset on yleensä Suzuki tekstillä varustettuja, mutta vain Finnosien päällisissä käytetään oikean kokoista kirjasinta 81-93 malleihin. Jostain kumman syystä varaosamyyjillä olevat Finnosien siniset päälliset ovat ruutukuviolla, vaikka alkuperäinen pitäisi olla sileä. Tietenkin hyvä että edes jotakin on tarjolla sillä kovin montaa vaihtoehtoa ei sinisille päällisille ollut. Koska kaikki pienet yksitysikohdat tuppaa häiritsemään, niin otin yhteyttä suoraan Finnosille, ja kysyin onko päällistä mahdollista saada ilman kuviointia. Se että tuollainen kustomointi tuotteeseen luvattiin samantien oli mahtavaa, mutta kaikenlisäksi hinta tippui siihen perustuotteeseen verrattuna. Tämä se on asiakaspalvelua jos joku!

Finnosille iso peukku hyvin istuvasta ja laadukkaasta päällisestä.

Päällisen saavuttua olikin pulverimaalattu penkin runkopelti jo odottamassa. Myös pehmuste oli hyvässä kunnossa, mutta harmittavan likainen, kuten nuo tuppaa kymmenien vuosien kaksitahtikatkun kyllästämänä hieman sotkeentumaan. Vähän aikaa aiemmin kun kävin hakemassa pakoputken lämpöritilää Kurikasta, tutustuin erääseen toiseen PV entisöijään, jolta sain äärimmäisen hyvän vinkin. Koska penkin runkopellissä on reijät, joista pehmuste näkyy, näyttää likainen pehmuste melko rumalta muuten uusitussa penkissä. Kun reikien tausta puolelle liimaa pienet palat kellertävää säämiskää, näyttää altakatsottuna siltä että pehmuste on uuden veroinen. Noh, ehkä vähän pilkun viilaamista, mutta mielestäni aivan loistava oivallus. Tätä kikkaa on nyt tullut käytettyä jo pariinkin otteeseen.

Komeus alkaa valmistua.

Päällinen kiinnitettiin alkuperäisillä hakaskiinnikkeillä, sillä itse inhoan yli kaiken niitä kuminauha pusseja. Sovitaanko että jätetään ne suihkulakkeihin. Päällinen on kunnon paksua keinonahkaa ja istuvuus erittäin hyvä. Sen kummemmin ei verhoilussa tarvinnut äheltää ja lopputulos on miellyttävä.

Tankin kunnostus

Puhalluksen jälkeen tankista paljastui vähän tekemistä.

Tankki puhallettiin samalla muiden osien kanssa alumiinioksidilla. Alta paljatui jonkunverran kittikorjauksia ja lommoja. Aivan mahdoton pinta ei kuitenkaan ollut, mutta ei niin hyväkään kun olin ajatellut. Kittasin lommot suoriksi, koska ne eivät kuitenkaan olleet kovin syviä. Hionta ja kittauskertoja taisi tulla jopa 5 ennen kuin suoruus oli riittävä. Samalla otin työnalle sivukopan kun se on jokatapauksessa saman värinen. Koppa oli täysin ehjä, eikäs sille tarvinnut tehdä kuin tarrojen poisto ja kevyt karhennus karhunkielellä ja kunnon pesu. Tankin etupala tuli MopoSportilta uutena alkuperäisenä Suzuki osana.

Ensimmäinen kittauskierros menossa.

Hyväkuntoiselle sivuposkelle ei juurikaan pohjatöitä tarvinnut tehdä.

Pohjat tehtynä valmiina hiontavärin maalaukseen.

Koska pinnan laadulle ei hinkkavärin kanssa ole niin suurta merkitystä, maalasin osat ulkona.

Ruiskutin pintaan DeBeerin valkoisen hiontavärin pariin kertaan ja pohjat hiottiin vielä vesissä 400-600-800 papereilla. Pintaväri valittiin jälleen alkuperäistä sävyä vastaavaksi, sillä alkuperäisellä värikoodilla ei maalia löytynyt enää. Valitsin pohjaksi vesimassan ja pintaan tuli vielä kiiltävä lakka. Itse suosin kaikessa kiiltävässä mielummin kaksikerros maaleja kiiltoakryylin sijaan. Ennen maalausta on syytä ruiskuttaa muoviosiin tartunta-aine.

Hiontaväri tässä vielä hiomatta ja keulapalaa sekä tankinkorkkia sovittamassa.

Maalasin pintavärin työpaikan tiloissa kun siellä oli sentään jonkinlainen imuri.

Tarrat olisin voinut tehdä itsekin, mutta löysin alkuperäistä mallia vastaavat Tarrapaikasta Vaasasta. Mopon varaosia myyvät liikkeet myy väärän mallisia tarroja näihin -87/-88 malleihin, mutta Tarrapaikan malli on hyvin lähellä ellei identtinen alkuperäisen kanssa. Tarrojen hinta oli myös sen verran kohtuullinen, etten olisi niitä juurikaan edullisemmin saanut itsekkään teetettyä.

Tankki ja sivuposki tarroitettuna valmiina asennettavaksi.

Tarrojen asennus hoitui vuosien kokemuksella ilman mitään turhanpäiväisiä saippuavesi sumuttelu sotkuja. Tärkeää on että pohja on puhdas ja pölytön, ja tarran asemointi tehdään tarkasti ennen liimaamista. Asiaa helpottaa jos tarroissa on siirtokalvo, mutta näissä sitä ei ollut kuin Solifer tekstissä joka tulee sivukoppaan.

Hiekkaa ja maalausta

Ostetut käytetyt osat olivat hyväkuntoisia ja niille ei juurikaan tarvinnut uutta maalia kummempaa käsittelyä tehdä. Kaikki metalliosat puhallettiin alumiinioksidilla mukaanlukien pakoputki. Penkin pehmusteet ja verhoilut purettiin ja hyväkuntoinen runkopeltiin tehtiin pari vahvistushitsausta pinnapultteihin, mutta muuta korjausta se ei vaatinut.

Putki sai puhalluksen jälkeen käsittelyn Mastonin 600-astetta kestävällä kuumakesto mustalla.

Puhalletut osat maalattiin alkuperäistä savyä vastaavalla pulverimaalilla. Keulan alaputkiin ja vanteiden keskiöihin löytyi hieman alkuperäistä kiillotettua ja lakattua pintaa vastaava pulveri kromi. Mustat osat saivat ylleen puolikiiltävän pulverin tehtaan esikuvan mukaan. Omien huomioiden mukaan runko, tankki ja maalatut muovit on maalattu märkämaaleilla ruiskulla, mutta perusosat on pulverimaalattu jo tehtaan toimesta. Ruuvit ja muut teräsosat on rungossa sähkösinkitty ja koneen osalta ne on mustapassivoitu. Käsittely hoidettiin samalla tavalla myös tämän projektin osalta ja Lahden Sähkösinkitys hoiti sekä sini- että mustapassivoinnin asiokkaasti. Oikeanlasiten ruuvien hankinta on hankalaa jopa alkuperäisosia myyvien kanavien kautta, joten kaikki käytettävissä olevat alkuperäiruuvit ja pultit kunnostettiin ja joitakin uusia DIN standardin pultteja löysin mm. työpaikaltani. Mustapassivoituja ristipääruuvejakaan ei juuri ole tarjolla joten uudet sinkityt ruuvit mustapassivoitiin tuoreeltaa. Pakon sanelemana osa ristipäistä oli käytettävä isolla kannalla koska pienellä kannalla olevia ei löytynyt kyseisen pituisena.

Puhalletut osat odottavat jatkokäsittelyä.

Runko tuoreessa valkoisessa maalissa.

 Pakoputki maalattiin teiniajoilta totuttuun tapaan kuumankesto mattamustalla. Alkuperäinen sävy on lähempänä puolikiiltävää, mutta sellaista ei löytynyt tähän hätään. Putken lämpöritilä oli hieman ottanut siipeensä, joten hankin paremman käytetyn alkuperäisosan Torin kautta tilalle. Myös tuossa ritilässä oli sanottavaa, mutta kiillotuksella sen sai vielä kohtuullisen hyväksi. Molemmat osat ovat kuitenkin alkuperäisiä Suzuki osia ja istuvuus on taattu.

Kasaaminen kunnostetuilla ja puhtailla osilla on projektin parasta tekemistä.