Näytetään tekstit, joissa on tunniste Honda CB 350K4 1972. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Honda CB 350K4 1972. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 14. maaliskuuta 2018
Hyvästit Hondalle
Honda löysi uuden kodin tammikuun alussa Lappeenrannasta. Uuden perheenjäsenen syntymän jälkeen ajot vaimon kanssa sai unohtaa hetkeksi, joten näin pyörän hieman turhaksi itselleni, joten se päätyi myyntiin jo viime syksynä. Pyörä sai varmasti hyvän kodin, ja Garage59 toivottaa turvallisia kilometrejä uudelle omistajalle.
keskiviikko 19. heinäkuuta 2017
Honda maalaus
Keväällä oli muutama viikko aikaa olla jouten, joten päätin ottaa pitkästä aikaa pensselin käteen ja kokeilla saako sillä mitään aikaiseksi. Työvalineet oli halvimmat Gouache värit ja valmis taulupohja. Mitään mestariteosta ei yritettykään saada aikaiseksi, olihan edellisestä maalausharjoituksesta jo lähemmäs kymmenen vuotta. Ihan hyvää rekvisiittaa vaikkapa autotalliin.
Hondan kuvausta
Kesäloman aikana oli hyvä napsia muutama kuva Hondasta ja käydä hieman ajelulla. Vaikka pyörä on varsin toimiva, ja ennenkaikkea edullinen ylläpitää, on kuitenkin sen käyttö jäänyt harmittavan vähäiseksi. Harrasteautoilu tuppaa viemään voiton pyöräilystä, sen helppouden ja ennenkaikkea matkustajakapasiteetin vuoksi. Hiljalleen on kypsynyt ajatus olisiko Honda järkevintä laittaa myyntiin, vaikka toki ajatus sen pitämisestä ei tunnu sekään huonolta. Mikäli kiinnostuit, ota yhteyttä: garagefiftynine@gmail.com
tiistai 21. maaliskuuta 2017
Testiä ja säätöä
Säätäminen, ehkä turhauttavinta hommaa ikinä projekteissa, mutta toisaalta taas sen onnistuttua palkitsevaa. Tankin asennuksen jälkeen pyörä starttasi hienosti oikeastaan heti, mikä oli suuri helpotus. En oikeastaan edes tiedä tarkalleen kuinka kauan edellisestä käyntikerrasta on, mutta vuosia kumminkin. Omana omistusaikana pyörä ei koskaan ollut käynnissä, ja moottorin sisäinen kuntokin oli hieman arvoitus.
Säätäminen aloitettiin kaasuttimista. Kohtuulisen pian sain pyörän käymään itsekseen, ja se jopa kuulosti ihan kohtuullisesta. Sen sijaan kaasu jäi "leijumaan" kierroksille, joten vaikutti että kone käy laihalla. Samalla huomasin että sarvia käännettäessä oikealle, kaasuvaijeri kiristyy, eli se oli jossain jumissa. Suurin huolenaiheista oli kuitenkin kytkin jonka painamisella ei juuri tuntunut olevan mitään vaikutusta ja mekanismista kuului outo napsaus.
Purin vaijerimekanismin koppineen pois, mutta mitään varsinaista vikaa ei löytynyt. Kootessani sen uudelleen totesin kytkimen toimivan nyt hienosti. Ilo loppui kuitenkin pian, kun huomasin että käynnistyspolkimesta ei enää tapahdu mitään vaan kytkin on ilmeisesti jatkuvasti päällä. Ei muutakuin koppa taas irti, ja nyt käynnistyspolkimeen tuli jälleen vastusta. Koppa kiinni ja sama homma. Lopulta huomasin että kytkimen kuulavivusto ei ollut hahlossaan, vaan se oli useita millejä liikaa ulkona, mikä aiheutti kytkimen jatkuvan puristuksen. Uudelleen kokoamisen jälkeen kaikki toimi nyt mainiosti, ja napsutuksestakin päästiin eroon säätämällä kytkin kunnolla.
Illan säätämisen jälkeen sain myös tyhjäkäynnin ihan kohtalaiseksi, mutta tilannetta häiritsi hieman vuotava kaasari. Aluksi näytti siltä, että kaasarin pohjaruuvin tiiviste vuotaa ja vaihdoin siihen uuden o-renkaan. Tiivisteen uusimisella ei ollut oikeastaan vaikutusta, joten päätin irroittaa kaasarin.
Kaasarien ollessa pöydällä huomasin että kohokammion pohjassa oli syöpynyt reikä. Samoin pohjaruuvin kierre oli parhaat päivänsä nähnyt. Muistin samalla katselleeni Torissa myynnissä muutamaa päivää aiemmin CB:n kaasaripakettia, jossa oli molemmat kaasarit osiksi purettuina kohtuuhintaan. Soitto pikaisesti kaverille ja osat Jyväskylästä kohti Lahtea ja sopivasti ne saapuivatkin vielä ennen viikonloppua. Vasemman kaasarin primääri suutin oli kaiken lisäksi tukossa, joten purin kaasarit lopulta läpikotaisin ja puhdistin ne uudelleen.
Uudelleen kasauksen jälkeen paketti toimi jo huomattavasti paremmin, mutta putki alkoi paukkua. Ajattelin että sytytyksessä olisi häikkää, joten säädin katkojan kärjet ja jakajan asennon uudelleen. Paukkuminen väheni, muttei poistunut kokonaan. Kaveri Henrin kanssa pohtiessani ongelmaa Henkka suositteli kaasarien ottamista uudelleen pöydälle ja kohojen asennon mittaamista. Tyhjäkäyntiä kun ei oikein saanut kunnolla säädettyä edelleenkään. Jälleen purettuani kaasarit huomasin toisen kohon, joka oli hiljattain vaihdettu, olevan liian alhaalla. Uimuritason pitäisi olla tässä kaasarimallissa 26mm, mutta se oli 29mm. Aika reilustikkin pielessä. Toisessa kaasarissa alkuperäinen koho oli parempi, mutta sekin millin liian alhaalla. Säädin uimuritasot ja kasasin kaasuttimet nyt toistamiseen.
Paikalleen asennuksen jälkeen meinasi meisseli lentää nurkkaan, kun käynnistyksen jälkeen kierrokset olivat yli 3000 säätöihin koskematta. Seosruuvilla ja stopparilla ei juuri ollut vaikutusta asiaan, mutta huomasinkin että kaasuvaijeri kantaa hieman, eli säätöruuvi on liian tiukalla. Löyhdyttämisen jälkeen alkoi kierrokset palautua ja muutaman kymmenen säätösession jälkeen alkoi se tyhjäkäynti lopulta löytyä niin että myös kierrokset palautuvat jo kohtuullisesti. Samalla pyörä pääsi pitkästä aikaa oikein tienpäälle, vaikkakin vain muutaman kymmenen metrin matkalle. Kaikki muuten vaikuttaa varsin toimivalta ja yllättävän kiukkuiselta tuollainen pieni vanha honda tuntuu kun edellisestä moottoripyörästä on aikaa kymmenisen vuotta. Säädöt jatkuvat varmaankin pitkin kesää, mutta nyt laite alkaa olla sellaisessa kunnossa että sillä voi oikeasti lähteä käymään vähän pitemmälläkin koeajolenkillä. Sitä ennen kuitenkin hoidetaan museotarkastus alta pois.
Säätäminen aloitettiin kaasuttimista. Kohtuulisen pian sain pyörän käymään itsekseen, ja se jopa kuulosti ihan kohtuullisesta. Sen sijaan kaasu jäi "leijumaan" kierroksille, joten vaikutti että kone käy laihalla. Samalla huomasin että sarvia käännettäessä oikealle, kaasuvaijeri kiristyy, eli se oli jossain jumissa. Suurin huolenaiheista oli kuitenkin kytkin jonka painamisella ei juuri tuntunut olevan mitään vaikutusta ja mekanismista kuului outo napsaus.
Purin vaijerimekanismin koppineen pois, mutta mitään varsinaista vikaa ei löytynyt. Kootessani sen uudelleen totesin kytkimen toimivan nyt hienosti. Ilo loppui kuitenkin pian, kun huomasin että käynnistyspolkimesta ei enää tapahdu mitään vaan kytkin on ilmeisesti jatkuvasti päällä. Ei muutakuin koppa taas irti, ja nyt käynnistyspolkimeen tuli jälleen vastusta. Koppa kiinni ja sama homma. Lopulta huomasin että kytkimen kuulavivusto ei ollut hahlossaan, vaan se oli useita millejä liikaa ulkona, mikä aiheutti kytkimen jatkuvan puristuksen. Uudelleen kokoamisen jälkeen kaikki toimi nyt mainiosti, ja napsutuksestakin päästiin eroon säätämällä kytkin kunnolla.
![]() |
| Bensanletkun liittimen vieressä näkyy pieni syöpymä, mistä tihkui bensaa. |
Kaasarien ollessa pöydällä huomasin että kohokammion pohjassa oli syöpynyt reikä. Samoin pohjaruuvin kierre oli parhaat päivänsä nähnyt. Muistin samalla katselleeni Torissa myynnissä muutamaa päivää aiemmin CB:n kaasaripakettia, jossa oli molemmat kaasarit osiksi purettuina kohtuuhintaan. Soitto pikaisesti kaverille ja osat Jyväskylästä kohti Lahtea ja sopivasti ne saapuivatkin vielä ennen viikonloppua. Vasemman kaasarin primääri suutin oli kaiken lisäksi tukossa, joten purin kaasarit lopulta läpikotaisin ja puhdistin ne uudelleen.
![]() |
| Kaasarit purettiin pariin otteeseen |
Paikalleen asennuksen jälkeen meinasi meisseli lentää nurkkaan, kun käynnistyksen jälkeen kierrokset olivat yli 3000 säätöihin koskematta. Seosruuvilla ja stopparilla ei juuri ollut vaikutusta asiaan, mutta huomasinkin että kaasuvaijeri kantaa hieman, eli säätöruuvi on liian tiukalla. Löyhdyttämisen jälkeen alkoi kierrokset palautua ja muutaman kymmenen säätösession jälkeen alkoi se tyhjäkäynti lopulta löytyä niin että myös kierrokset palautuvat jo kohtuullisesti. Samalla pyörä pääsi pitkästä aikaa oikein tienpäälle, vaikkakin vain muutaman kymmenen metrin matkalle. Kaikki muuten vaikuttaa varsin toimivalta ja yllättävän kiukkuiselta tuollainen pieni vanha honda tuntuu kun edellisestä moottoripyörästä on aikaa kymmenisen vuotta. Säädöt jatkuvat varmaankin pitkin kesää, mutta nyt laite alkaa olla sellaisessa kunnossa että sillä voi oikeasti lähteä käymään vähän pitemmälläkin koeajolenkillä. Sitä ennen kuitenkin hoidetaan museotarkastus alta pois.
Viimeinen silaus!
![]() |
| Uusi vauhtipyörä paikallaan. |
Hondan vauhtipyörä ja startin kytkin saapui pienten toimitushaasteiden jälkeen kuitenkin perille, ja ehjältä näyttänyt osa ainoastaan pestiin ja tarkastettiin rullien ja jousten kunto. Kaikki vaikutti hyvältä, joten palikka iskettiin kiinni, ja pikaisen kokeilemisen jälkeen starttaus hoitui ilman mitään ongelmaa. Onnistunut korjaus siis!
![]() |
| Jännän äärellä. Nykyisin ei oteta turhia riskejä vastamaalattujen osien kanssa, vaan kaikki suojataan ennen ruuvausta. |
![]() |
| Kaikkiin emblemeihin lisättiin vielä 2-puolinen vaahtoteippi varmistukseksi. |
![]() |
| Nyt alkaa näyttää hyvältä! |
![]() |
| Sivuposketkin kasattuna ja paikallaan. |
![]() |
| Hohtoa! |
![]() |
| Ja viimeiset detailit. |
![]() |
| Siinä se nyt olisi. |
lauantai 4. maaliskuuta 2017
Tankin maalaus
![]() |
| Lähtökohtana oli hyvin säilynyt orkkistankki alkuperäisvärissä. |
![]() |
| Pohjatyöt on asia mistä ei voi luistaa, kun haetaan parasta lopputulosta. Tässä pinnan pienten lommojen kittaus menossa. |
![]() |
| Maskaushommia. Pinnassa jo Vihreä väri, ja seuraavana vuorossa mustaa. |
![]() |
| Maskiteippien poistamisen jälkeen näyttää tältä. |
![]() |
| Ja hyvältähän se näyttää! |
Pohjien päälle ruiskutettiin ensin tankin vihreä väri, ja sen kuivuttua kylkien raitojen äärimuodot jätettiin paljaaksi ja koko muu tankki teipattiin. Seuraavaksi ruiskutettiin valkoista reunan raitja varten. Valkoiset osuuden maskattiin rajausteipillä, ja päälle maalattiin lopuksi musta.
![]() |
| Pinnasta tuli suorastaan mykistävä! |
![]() |
| Detskut paikalleen ja kiinni. Lopputulos tulee olemaan upea. |
![]() |
| Eipä valittamsita löydy myöskään sivuposkista. |
https://www.facebook.com/ETPaintworks/?ref=page_internal
Öljyt koneeseen, ja ulos koneesta
![]() |
| Halpaa ja toivottavasti hyvää. |
![]() |
| Startin kanssa ilmeni heti ongelmia. Eipä ihme ettei kahvassa ollut edes nappia jäljellä. |
![]() |
| Irtoinaiset pultit aiheuttavat hieman hallaa kierrereijille. Lisäksi yksi pultti poikki ja keskitystappi poikki. |
![]() |
| Kuvsta huom hyvin eron alkuperäisen (yllä) ja jonkun muun pyörän keskijalan välillä. |
![]() |
| Näinhän se käy. Loppumetreillä kolmiopala murtui. |
![]() |
| Seuraavana päivänä oli jo ehjä kolmiopala paikallaan. |
Osien valmistusta ja viimeistelyä
![]() |
| Pyörässä kiinni ollut vaihdepoljin oli aito itsetehty. |
![]() |
| NOS poljin ja uusi poljinkumi. Aidot osat ovat vaan parhaita. |
![]() |
| Kyllähän se niin on, että detlajit tekevät sen eron. |
![]() |
| Kaikkiin holkkeihin olen pyrkinyt laittamaan rasvaa väliin jouhevan toiminnan takaamiseksi ja kitinöiden poistamiseksi. |
![]() |
| Kansi juuri tulostettuna. Tulostimen huonosta resoluutiosta johtuen mallissa on hieman pintavirheitä. |
![]() |
| Paikallaan ollessaan kansi ajaa täysin asiansa. |
![]() |
| Yksi murheenkryyni vähemmän. Yksi hankalimmista osista tämä kahva löytää CB:hen. |
![]() |
| Tarina ei kerro mistä moiset jäljet olivat tankoon syntyneet. |
![]() |
| Mutta pätkällä sopivan kokoista kromiputkea ne saatiin mukavasti piiloon. |
tiistai 28. helmikuuta 2017
Rengashommia
Sähköjen ollessa kunnossa oli mukava jatkaa kasaamista. Aikalaillahan pyörä alkaa jo tässä vaiheessa näyttämään hyvältä. Etulokari saatiin paikalleen kun keulaa hieman nostettiin asianmukaisen telineen avulla. Renkaat laitettiin tilaukseen MP-renkaat.fi sivustolta. Riekkoniemen pojat toimittivat renkulat varsin huokeaan hintaan kotiovelle alle viikossa tilauksesta. Hinnasta sen verran että valitsemani Heidenaut olisivat tulleet maksamaan n. 40% enemmän jopa muualta netistä tilaamalla.
![]() |
| Vanteisiin sennettiin MotionPron kehutut liimattavat vannenauhat. |
Ennen renkaita vanteisiin asennettiin MotionPron liimattavat vannenauhat, joista olen kuullut paljon kehuja. Vanteiden kehät olivat toki jo saaneet kosteudesta ihan riittäviä ruostevurioita, mutta näillä nauhoilla ne olisi pystynyt estämään alkuperäisten kumirimpuloiden sijaan.
![]() |
| Uudet Heidenaut! Edessä K33 ja takana K34. Kuvio on lähes identtinen, mikä oli tärkeintä. |
Etupäässä ongelmia ei ollutkaan, vaan asennus sujui hienosti.
![]() |
| Melkoisen äheltämisen jälkeen takapää vihdoin kasassa. |
![]() |
| Honda alkaa viimein näyttää taas moottoripyörältä. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



















































