Takavalon linssin korjaus

Tasan yksi alkuperäinen CEV linssi löytyi Forssan rompetorilta, ja siitäkin oli pala murtunut.

Vaikka Peevee majaileekin hyvässä hoivassa Suomen Moottoripyörämuseossa Lahdessa, on muutaman pisteosan vaihto pyörinyt mielessä jo tovin. Ensimmäisenä PV:n takavalo on mopossa vielä tarvikemallinen, eli melkein puolet ohuempi kuin alkuperäinen CEV:n valmistama linssi.


Alkuperäisen linssin hankkiminen ei ollut aivan niin yksinkertaista kuin voisi luulla, ja parikin kappaletta jätin ostamatta kun niistä puuttui pala. Forssan MP-rompetorilta löysin kuitenkin alkuperäisen linssin, joskin taas rikkinäisenä. Mukaan tarttui myös hyväkuntoinen alkuperäinen peili ja uudemman PV:n kanttinen etuvalo, joka vaati myös hieman toimenpiteitä.

Sinitarraa apuna käyttäen sain "poteron" johon kaadoin valmista epoksiliimaa.

Takavalon linssin lohjennuta palaa ei tietenkään ollut mukana, vaan se pitäisi jotenkin "kitata". Ongelma nyt sitten on että mitenkäs kittaat läpinäkyvää punaista muovia? Alun perin ajatus oli valaa puuttuvalle  alueelle kirkasta valuhartsia, mutta edellisestä projektistä jääneet jämät olivat kovettuneet purkkiin. Uutta en malttanut ostaa, kun linssille olisi äkkiä tullut turhan kovat korjauskustannukset. Jostain mieleen juolahti että tuubeissa myytävää Epoksiliimaa on saatavilla kirkkaana ja pieni tuubi ei paljoa maksa. Niimpä hain kaupasta tuubin epoksia. Lohjenneen alueen puhdistin ensin rasvanpoistolla ja tein sinitarrasta alueen ympärille kaukalon. Tuon pienen altaan täytin epoksimassalla sekoittamisen jälkeen.

Liiman kuivuttua nypin sinitarrat pois ja aloitin karkean muotoilun.

Koska kyseessä oli nopeasti kovettuvaa tavaraa, sai sinitarrat jo nyppiä pois vartin kuivumisen jälkeen. Suurimmät ylimääräiset poistin mattoveitsellä liiman ollessa vielä hieman pehmeää. lopullisen hionnan tein viilalla ja epäkeskohiomakoneella 240 paperilla. Pintojen ollessa tasaiset hion vielä palikan vesissä aina 1000 karkeuteen asti.




Hionnan jälkeen linssi näytti jo asialliselta, mutta toki korjattu paikka näkyy selvästi.

Nyt kun lohkeama oli täytetty oli toinen ongelma. Muu linssi oli punaista, ja uusi korjauspala kirkasta. Toki taustalta näkyvä punainen kuulsi korjatun alueen läpi, mutta halusin häivyttää korjauksen paremmin. Muistin että Biltemassa oli valmiita läpikuultavia takavalojen sävytykseen tarkoitettuja spraymaaleja, joten hain punaisen ja suihkin sillä kevyen kerroksen koko linssin yli. Jotta myös "kilvenvalon" kirkas alue saatiin uudennäköiseksi, lakkasin koko linssin vielä pariin kertaan 2K autolakalla. Ainahan sitä valmiiksi ehjä osa olisi paras vaihtoehto, mutta ihan asiallinen tästäkin tuli.




Lakatussa linssissä korjausta ei enää juuri huomaa.

Öljyt koneeseen, ja ulos koneesta

Halpaa ja toivottavasti hyvää.

Aikani tutkailtua mitä ihmeen öljyä sinne twinin sisälle olisi laitettava totesin hankkivan nyt edes jotain spekseihin sopivaa. Seinäjoen Minimanista tarttui lopulta puolisynteettinen Valvolinen 10W40 MP öljy. Siitä en tiedä onko tuo nyt hyvää vai huonoa, liian löysää vai mitä, mutta tuollaista se ohjekirja sinne tarjoaa ja onhan tuo sentään MA luokituksella eli märkäkytkin jopa saattaa toimia. Vihdoin kun liukaste oli tuvassa, sai kokeilla hieman pyörittää konetta.. mutta mutta.


Startin kanssa ilmeni heti ongelmia. Eipä ihme ettei kahvassa ollut edes nappia jäljellä.

Startti toimi vallan mainiosti, olinhan sen purkanut ja putsannut, mutta ainut mitä se sai aikaan oli luistmaista. Iso ratas ei tarttunut vauhtipyörään sitten millään, joten oli tipautettava ne juuri lirutetut öljyt pois, ja avattava koppa. Ennen purkamista suihkuttelin koko vauhtipyörä/vapaakytkin paketin rostoffilla ja kappasa, nyt alkoi tarttua. Meteli sen sijaan oli melkoinen, joten päätin purkaa sitten kumminkin tuon palikan pois.

Irtoinaiset pultit aiheuttavat hieman hallaa kierrereijille. Lisäksi yksi pultti poikki ja keskitystappi poikki.

Ongelma oli sitten aikalailla selvilla heti kun osa oli kädessä. Kitkalukko on kiinni vauhtipyörässä kolmella M6 ruuvilla ja lisänä on vielä ohjaustappi. Noh, kaikki ruuvit oli irti, yksi ruuvi poikki ja myös tappi poikki. Irrallaan olleet ruuvit olivat hakanneet vaihtipyörässä olleet kierteet tuollaisiksi banaaninmuotoisiksi, joten niiden toiminta ei ollut ihan huippuluokkaa enää. Tässäpä ei auttanut kun pistää uutta osaa tilaukseen ja pian Saksasta löytyikin ehkä osa varsin kohtuuhintaan. Saksa on muodostunut hyväksi osien hankintakanavaksi myös CB:n osalta, sillä hinnat on olleet kohtuullisia ja toimitukskulut myös. Kirjoitushetkellä Honda odottelee edeleen vauhtipyörää, jonka pitäisi saapua ihan muutaman päivän sisällä.

Kuvsta huom hyvin eron alkuperäisen (yllä) ja jonkun muun pyörän keskijalan välillä.

Samalla kun pyörää tutkiskelin huomasin että se on hieman vinossa keskiseisontajalalla ollessaan. Silmälläkin näki heti että jalka oli kierossa, joten ajattelin irroittaa sen ja paina prässillä suoraan. Irtonaista jalkaa tutkiessani huomasin kuitenkin että sehän ei ole edes alkuperäinen K4:n jalka, joten päätin hankkia uuden. Onneksi Henrin Four projektista oli jäänyt käyttämättömäksi alkuperäinen jalka, joka oli sama kun twinissä, joten se putsattiin maaleista ja pulverimaalattiin ennen asennusta paikalleen.

Näinhän se käy. Loppumetreillä kolmiopala murtui.

Kiristäessäni emäputken kiinnitysmutteria kiristin samalla kolmiopalan pultit. Niinhän siinä tietysti kävi vielä loppumetreillä, että toisenpuolen kolmiopala murtui iskarin ympäriltä. Juuri kun alkoi olla valmista. Onni oli sentään onnettomuudessa, sillä Hondan mukana tulleessa romulaatikossa oli toinen yläkolmio. Sille riitti puhdistus ja hionta sekä päälle tuore kerros maalia. Asennus hoitui varsin nopeasti ja nyt osat sai myös kiristettyä vaadittuun momenttiin.

Seuraavana päivänä oli jo ehjä kolmiopala paikallaan.

Penkin verhoilu

Penkki vaikutti hyvältä, ja ajattelin aluksi että se menee sellaisenaan.. aina ei voi olla oikeassa.

Alkuperäinen penkki vaikutti varsin hyvältä myyntikuvissa, enkä edes pyörän saatuani moittinut sen kuntoa. Vasta purettaessa aloin tutkimaan penkkiä tarkemmin ja huomasin sen peltirungon olevan melkoinen teelmys. Sinänsä ihan toimiva ratkaisu penkistä oli saatu aikaiseksi, mutta koko vasen kylki runkopellistä oli tehty uudelleen suorasta levystä. Koska päällinen oli ehjä, ajattelin että sitä ei tarvitse hankkia. Reunassa oleva krominauha sen sijaan oli häirinnyt jo myyntikuvista lähtien, koska se oli selvästi kierossa. Purettaessa huomasin että nauha on käytännössä vain kumilista jossa on krominauha kiinteänä. Hetken tutkittuani netistä löytämiäni kuvia sekä CMS:n räjäytyskuvia, totesin että koko päällinen saati reunanauha ei ollutkaan CB350, tai K4 mallin alkuperäinen.

Freddy Grügerin penkki saapui Suomeen. Livenä se oli vielä rumempi mitä kuvissa.

Runkopelti oli kuitenkin hyvä, ja se olikin pääasia.

Peltirungolle ei oikein ollut intoa lähteä tekemään muokkausta alkuperäistä vastaavaksi, vaikka kerkesinkin sitä hieman siistiä. Aloin etsimään uutta penkkiä ensin Suomen maalta, mutta hyvin äkkiä taas tuli todettua saatavuuden olevan heikkoa. Siispä eBayta selaamaan. Jenkeistä penkkejä olisi jälleen saanun monen moista, mutta postikulut nostivat kokonaishintaa niin paljon että ALV:eineen hinta olisi ollut jo satoja euroja. Siispä etsimään euroopasta. Saksasta löytyikin alkuperäisellä hyväkuntoisella peltirungolla oleva penkki, mutta päällinen oli kuin suoraan painajainen Elm Streetillä Freddyn kokoelmista. Hinta oli kuitenkin sopiva ja toimituskulut kohtuulliset joten penkki lähti kohti Suomea. Samalta myyjältä löysin myös rosteriset kromilistat, jotka pultataan kiinni runkopeltiin. Näitä listoja ei vanhassa penkissä ollut lainkaan, vaan ne oli korvattu reunanauhalla. Vanhasta penkistä sain säästettyä ihan hyvän pehmusteen, joten enää tarvitsin vain uuden päällisen. Hyvälaatuisen oloinen päällinen löytyi naurettavaan 29 dollarin hintaan Floridasta ja kulutkin oli siedettävät, joten en edes miettinyt kahta kertaa sen kanssa.

Alkuperäisen pehmusteen reunat olivat melko rapeat, joten ne leikattiin pois ja päälle liimattiin uutta vaahtomuovia.

Pehmusteen epätasaisuuksien poistamiseksi päälle liimattiin vielä vanua.

Molemmat penkin rungot puhallettiin ja pulverimaalattiin puolikiiltävällä mustalla. "Uuden" runkon reunoja jouduin hieman hitsaamaan ennen maalausta, kun olivat revenneet. Peltirungon reikien päälle liimasin jälleen palat säämiskää, niin pehmuste näyttää uudelta sisällepäin. Samaa kikkaahan käytin myös PV projektissa. Alkuperäinen pehmuste oli hyvin säilynyt pehmeänä, mutta senkin reuna-alueet olivat rapsakoituneet. Leikkasin rapeat reunat irti ja hain Etolasta uutta vaahtomuovia, jolla paikkasin alueet. Päälle liimasin vielä ohuen vanukerroksen paikkaamaan pehmusteen virheitä.

Verhoilun mukana tullut remmi oli lähinnä tee-se-itse kit, ja se vaati vähän työtä.

Päällisen asentamisessa ei juuri ihmeitä tarvittu, mutta hiema fylliä jouduin lisäämään peräpäähän. Päällinen kiinnitettiin alkuperäisilla hakasilla. Matkustajan remmikin tuli päällisen mukana, mutta sitä ei oltu vielä tehty valmiiksi. Remmi piti leikata oikeaan mittaansa, ja niitata päätylaipat siihen kiinni. Niittaus hoitui pallopää vasaralla totuttuun tapaan. Onneksi mukana oli myös niitit. Remmi kiinnitettiin peltirunkoon mukana tulleilla ruuveilla. Lopputulos on varsin hyvä.

Kromilistat kiillotettuna ja asennettuna.

Onneksi kaikki kumiosat olivat tallessa. Myös penkin alle kiinnitettävä rekisteriotteen kotelo löytyi myöhemmin.

Moottorin pesu ja maalaus

Lähtötilanne. Hyvin säilynyt kaikenmaailman kotivirittelijöiltä.

Hondan moottori oli pysynyt varsin neitseellisenä yksilönä, sillä se oli alkuperäisessä värissään ja moottorin posket olivat edelleen alumiinipinnalla kuten alkuperäisesti. Edellisen omistajan selvitysten perusteella pyörä on ollut hyvinkin tiiviisti ajossa ennenkuin se hänelle tuli. Eskolla ollessaan sillä ei ole ajettu, mutta vähän epäselvät muistikuvat oli onko kone käynytkään. Koppia irrottaessani huomasin kuitenkin että moottoriöljy on melko puhdasta, joten ainakin pyörä on seissyt uudet öljyt sisuksissaan.

Vuosikausien kuonaa oli kertynyt melkoisesti pohjavaluun.

 Koska tuo moottorin rassaaminen ei ole oikein sitä ominta mielipuuhaa, päätin hieman riskilläkin jättää remontin tekemättä. Toki venttiilikopan irroitin että sain koneen edes irti rungosta, ja samalla pääsi hieman tutkailemaan mitä siellä näkyy. Koneisto oli hyvässä kunnossa, ja käynnistyspoljinta pumppaamalla öljyä alkoi siirtyä yläpäähän, joten se puoli on ainakin kunnossa. Monessa vastaavassa koneessa yläpää on jäänyt kuivaksi ja lopulta kone leikannut kiinni. Kytkinpakan irroitin että pääsin öljypumppuun käsiksi ja tutkin sen toiminnan. Kovin pahasta mitään liejua ei ollut edes kertynyt öljysumppuun tai pumppuun, joten vaikuttaa että kone on ollut auki joskus aiemmin tai sitten siitä on vaan pidetty muuten huolta. Pumpun kuula oli tallella ja irtonainen, joten pesun jälkeen lorautin lirun öljyä ja kasasin osat takaisin paikalleen.

Koska mitään maalaustelinettä ei ollut eikä jaksanut alata kyhäämään,oli kone maalattava ylä- ja alaosa erikseen.

Koko kone Mastonin kuumakestohopealla maalattuna.

Ulkoisesti halusin koneen näyttävän uudelta, joten aloitin pesemällä sen ensin Solmasterin AS40:llä ja raparoiskeiden puhdistuksen jälkeen hieroin koko koneen tinnerin kanssa läpi. Joitakin alueita karhensin karhuntassulla ennen maalausta. Maalina käytin Mastonin kuumakestohopeaa spraynä. Erikoista oli tuo kuumakestohopean kiiltävyys, tai oikeastaan krominhohtoisuus, mutta päälle oli tuloss vielä mattalakka. Lakka oli jälleen 50% matta-aineella kyllästettyä 2K tavaraa ruiskulla maalattuna. Lakka tekin pinnasta tasaisemman harmaan kuten ajattelinkin. Nyt pinta oli lähempänä alkuperäisväriä. Samalla kertaa värin sai päälleen startti, jonka purin ja putsasin ennen käsittelyä.

Lakan jälkeen pinta muuttui harmaammaksi.

Sivukoppaakin oli pakko jo mallata, vaikka lakka oli vielä märkää.



Kuivuttuaan pinnasta tuli varsin hyvä.

Moottorin kopat kiinnitettiin uudelleen sinkityillä ruuveilla ja osa uusittiin. Uudet tiivisteet tuli ventiilinkoppaan, sivuposkiin, imukauloihin ja öljysumppuun uudet O-renkaat.

Kone jo paikallaan rungossa, ja kasaaminen hyvällä mallilla.

Kahvakytkimien kunnostus

Varaosakahvoissakin oli sanottavaa. Kuten kuvasta näkyy on suojasukan välissä katkennut johto.

Pyörän sarvissa olevat kahvat olivat melkoisen rottaisessa kunnossa. Johtoja oli poikki ja katkaisimien nappeja puuttui. Koska napeilla oli melkoinen pyyntihinta maailmalla, päätin hankkia kokonaan toiset kahvat kunnostettavaksi.

Kahvat on olmeisesti anodisoitu mustaksi, sillä pinnoitus on kulunut oudon harmaaksi.

Kouvolasta löytyikin ihan asialliset käytetyt kahvat joissa kaikki napit olivat paikallaan. Pintapuoli oli näissäkin kulunut ja myös johtoja oli katkennut. Purin kahvat, ja tutkin ensin viat. Pääasiassa osat saisi kunnostettua johtojen uusimisella ja puhdistuksella.

Tuore maali pinnassa ja päällä mattalakka. Lakka on ruiskutusvaiheessa vielä täysin kiiltävää.

Puretut kahvarungot hioin kevyesti karhuntassulla, ja maalasin uudelleen. Maalina totuttuun tapaan Mastonin 121 ja päälle ruiskulla 50% mattausaineella olevaa lakkaa. Kaiverettujen kirjainten pohjalle pensselöin hieman kovetteella terästettyä One shotin punaista ja pyyhin ylimenneet maalit rasvanpoistolla ja paperilla pois.

Maalin kuivuttua oli aika sutia kirjainten pohjat alkuperäis tyyliin punaiseksi.

Johdotukset korjasin pääosin lyhentämällä johtoja muutaman millin ja kuorimalla ne uudelleen sekä tinaamalla uudelleen paikalleen. Myös johtojen suojasukat jotka olivat murtuneet kuorin pois kauttaaltaan, ja laitoin uudet tilalle.

Asennusta helpottamaan vedin vanhojen johtojen mukana johdotpätkät sarvien läpi. Johtojen avulla uuden johdot saa taas helpommin paikalleen.

Ennen alkuperäisten kahvojen irroitusta sarvista kiinnitin niiden johtoihin pätkät tavallista sähköjohtoa ja vedin ne sarven läpi. Näin ollen sain valmiit vetolangat joilla saisin vedettyä uusien kahvojen johdotukset jälleen sarvien päistä keskellä olevan aukon läpi. Kunnostuksen yhteydessä vaihdoin sarviin uudet gripit, jotka ovat alkuperäisiä Honda osia. Liimasin ne paikalleen kontaktiliimalla.

Parempaa kromia

Takalokari oli pääsyt mädäntymään kuorirakenteen pistehitseistä. Tuon korjaaminen on melkoinen savotta.

Hondan lokasuojat olivat parhaat päivänsä nähneet. Takalokasuojaa luulin aluksi ympärikeulituksi, mutta se olikin ruostunut pistehitsien kohdalta niin että pintapelti oli joutunut pullistumaan ruosteen tieltä. Vähän se näytti niinkuin kupuvasaralla oiotulta omaan silmään. Etulokari oli pyörässä kiinni, mutta se oli lähinnä maalattu pintapelti, joka olisi pitänyt niitata uudelleen kiinnikkeeseen ja kromata.

Pyörän mukana tullut etulokari oli uusi, mutta kromaamaton.

Lähdin etsimään lokareita Suomesta, mutta hyvin pian sain huomata, ettei hyviä ollut oikeastaan ollenkaan tarjolla. Lähiaikoina oli muutamassa purkupyörässä ollut ihan asialliset lokarit, mutte ne olu myyty samantien. Kysyin myös Puolan kromaamosta vanhojen korjaamista ja uudelleen kromausta. Hinta oli siedettävä, mutta takalokasuoja paljastui niin pehuksi, että tuskin edes Puolan pojat olisi saaneet siitä hyvää. Koska pyörästä ei virheetöntä ole tarkoitus rakentaa, lähdin metsästämään parempia lokareita käytettyinä. Erittäin hyvä takalokari löytyikin Seattlesta, USA:sta. Jostain syystä Eurooppalaisilla sivustoilla, mm. Saksan ja brittien ebayssä on hyvin huonosti hyvää käytettyä 350:n osaa tarjolla, mutta Jenkkilästä sitä löytyy vielä hyvin ja kohtuuhinnalla. Ongelmaksi muodostuu sitten nykypäivän lähetyskulut, jotka eBayn oma lähetysjärjestely on nostanut pilviin. Käytännössä lokarin hintaan tuli toinen mokoma lisää kulujen muodossa ja vielä vähän kotimaan ALV:tä niin kyllähän sitä käytetylle kaarellekkin hintaa tuli.

"Uudet" lokarit tallilla. Aika hyvin säilyneet 40-vuotiaiksi. Etulokasuoja paljastui K3 malliseksi.

Onhan niissä pieni ero kunnossa. Uusi lokari on CL350, eli Scramblerista ja siinä ei ole ollut takakuraläppää.

Etulokasuojan kanssa koin ilonhetkiä Forssan rompepäivillä loppusyksystä, kun myyjä tarjosi kohtuulliseen hintaan varsin hyvää kaarta, joka nimenomaan piti olla se oikea -72 CB350:iin. Itse olin vielä vähän projektin alkuhuumassa pihalla mitkä osat ovat niitä oikeita, joten kotona lokari paljastui mallia vanhemman CB:n alkuperäiseksi. Kiinnike oli siis erilainen ja vieläpä hankalasti niitattu kupuniiteillä, joiden saaminen on kiven alla. Sattumalta kuitenkin oikeanmallinen kiinnike löytyi omastatakaa pyörän mukana tulleesta lokarista. Se oli jo aiemmin irroitettu niittauksista, ja pultattu kiinni. Hetken tuumattuani päätin kokeilla erästä ideaa, mikä pälkähti päähäni.

Etulokarin kiinnike vaihdettu ja kiinnitetty feikkiniiteillä.

Hioin rälläkällä hyvästä lokarista kiinnikkeen niitit irti ja hakkasin ne irti tuurnalla. Puhdistin ja maalasin kiinnikkeen alusen, ja sovitin oikean kiinnikkeen paikalleen. Itse kaarihan oli sama kuin K4 mallissa. Seuraavaksi otin M5 kupukanta muttereita ja sahasin niistä mutteriosan irti rautasahalla ruuvipenkissä. Näin ollen jäljelle jäi pelkkä kupu, minkä sisällä oli vielä 3-4mm kierrettä. Ruuvasin M5 pultin kupuun ruuvilukitteen kera, ja sahasin sopivaan mittaan. Nyt minulla oli kupuruuvit. Ei muutakuin ruuvit kiinni ja muttereilla kasaan. Ulkoapäin teelmys onnistui imitoimaan lähes täydellisesti alkuperäisiä kupuniittejä, joten olin lopputulokseen varsin tyytyväinen. Nyt uudella kiinnikkeellä lokari toimii myös K4 mallissa. ITse lokarin kiillotin kevyesti koneella, että saisin edes osat käytöstä aiheutuneilta naarmuilta pois.

Kaarien sisäpuolet maalasin Hammeriten Direct to galvanizella.

Maalaus ehostaa ilmettä, mutta myös suojaa siltä ruostepeikolta.

Molemmat lokarit puhdistettiin alapuolelta teräharjalaikalla ja pestiin tinnerillä. Päälle sudin Hammeriten Direct to galvanized maalia hopeana. Samaa maalia käytin myös Cadillacin uudelleen kromattujen puskurien sisäpinnoilla.

Myös kuraläppä sai Patapata pesun lisäksi tuoretta maalia Honda tekstiin. Läpästä tuli yllättävän hyvä siihen nähden missä kunnossa se oli.

Mittarien kunnostus

Mittarit sojottivat vähän minne sattuu, mutta en ajatellut minkään olevan rikki. Ehkäpä jäätyneestä nopeusmittarin neulasta olisi pitänyt arvata jotain.

Pyörän saapuessa en kiinnittänyt suurempaa huomiota mittareihin, ajattelin vain että ne on vähän sinnepäin kiinni T-kappaleessa. Purkaessa huomasinkin että ainakin nopeusmittari oli ottanut vähän enemmänkin siipeensä ojaanajossa. Kierroslukumittari sen sijaan vaikutti ehjältä, ja toimikin kun vaijeria pyöritti porakoneella.

Alkuperäisen mittarin kojeiston akseli oli taittunut ja revennyt irti rungosta.

Hetken uumoiltuani totesin ettei mittareita ole oikeastaan tarkoitettu avattavaksi, ehkä syystäkin. Ainut tapa saada koneisto esiin, oli rosteri pannan kangottaminen auki. Sopivan terävällä talttapäisellä ruuvarilla sain pannan kangotettua auki ja kannen irti. koneistoa tutkittuani, totesin sen olevan täysin korjauskelvoton, sillä pääakseli oli taipunut, ja vetänyt koko prässätyn kupin pois paikaltaan. Se oli siis sen mittarin osalta kunnostus siinä.

Alkuperäisen kilometrimittarin rullan sai siirrettyä vaivattomsti ehjään runkoon.

Myös alkuperäinen ehjä ja siisti tausta vaihtui kuluneemman tilalle.

Onneksi Veijolta Kouvolasta löytyi toinen mittari, joskin tupla-ajomäärällä. Mittarin piti toimia moitteettomasti, mutta yllättäen sitä vieraskoreutta löytyikin osien hakureissulla, eikä mittari toiminutkaan. Se vaikutti kuitenkin päällisin puolin hyvältä, joten ostin sen kumminkin pienellä alennuksella.

Rosteripannan kiinnitys hoitui tuurnalla naputtelemalla. Ulospäin näkyviä jälkiä avaamisesta ei jäänyt.

Kotona mittaria tutkiessani en saanut sitä mitenkään toimimaan, vaan myös uusi mittari oli avattava. Irtokoneistoa tutkiessani en löytänyt mitään vikaa, joten kokeilin vain öljytä sen. Ja kas kummaa, sehän alkoi pelaamaan. Nyt kun mittari oli jo osina, päätin kokeilla saanko alkuperäisen mittarin pienemmän lukeman vaihdettua siihen. Sehän olikin loppujen lopuksi helppo homma sillä yhden sokan irrottamalla, koko kilometrirullan sai irti ja tilalle vaihdettua toisen. Lopuksi vaihdoin vielä omasta mittaristani parempikuntoisen taulun ja kasasin osat paikalleen. Rosteripannan sai naputeltua kohtuullisen hyvin paikalleen tuurnalla ruuvipenkkiä vasten.

Maalaushommia yhdesä tankin merkkien kanssa.

Nyt kun mittarit oli todettu toimiviksi oli jäljellä enää ulkoinen kunnostus. Hioin pinnat, ja kittasin pari pahempaa kohtaa, jonka jälkeen maalasin ne jälleen mattamustalla. Maalin päälle ruiskutin mattalakan ruiskulla. Mittarien irtonaiset pohjakromit kiillotin koneella uudelleen ja kasasin paikalleen.

Hyvät tuli.

Emblemien kunnostus

Lähtötilanne. Pientä säätöä vaatii.

Jo ennenkuin itse pyörä oli Lahdessa, nappasin eräältä pohjanmaanreissulta mukaan CB:n sivuposkien "350" merkit. Kyseiset merkit on kohtuullisen kovissa hinnoissa, kun vertaa vaikka siihen että pelkän kopan saa murto-osalla pelkän merkin hinnasta. Onneksi nämä emblemit olivat kuitenkin tallessa, vaikkakin jo hieman elämää nähneenä.

Ruuvinreikä hitsattu umpeen.

Ei nyt mikään kauni, mutta täydellisyys ei ollutkaan tavoite.

Merkkien maalit olivat lähteneen, mikä nyt ei niin iso ongelma ollut, mutta toinen merkeistä oli ruuvattu läpiruuvilla kiinni sivuposkeen. No, pysyyhän se, mutta nyt siinä merkissä oli reikä. Ihan virheetöntä tuosta ei enää saisi, mutta aina kannattaa kokeilla. Kolvasin tinakolvilla reijän umpeen, ja tasoittelin 5-numeron aukkoa vähän kolvin kärjellä. Seuraavaksi puhdistin merkit patapatalla kaikesta moskasta ja samalla irtosi loputkin irtoamassa olleet maalit. Tämän jälkeen pesu tinnerillä, ja rasvanpoisto. Päälle Mastonin 121:stä ja heti perään rasvanpoistoon kastettua vanutuppoa, jolla pyyhin kromeista ja "jalokivistä" maalit pois.

Mattamustan jälkeen puhdistin numeroiden harjat  ja oranssin timantin rasvanpoistolla.

Numeroiden keskustat maalattiin Sign Painter'sin One Shotilla johon oli lisätty hieman kovetetta.

Maalauksen jälkeen merkit sai kuivaa yön yli.

Merkit lakattuna kiiltävällä lakalla.

Numeroiden keskustat maalasin pensselillä One Shot pinstripe maalilla, johon oli lisätty vähän automaalin kovettajaa. Maalauksen jälkeen sama juttu vanutupolla, eli ylimääräiset pois kromien päältä. Annoin merkkien kuivaa seuraavaan päivään, ja lakkasin ne yli kiiltävällä autolakalla ruiskulla. Lopputulos on mielestäni varsin onnistunut lähtökohtaan nähden, ja muistetaan se ettei tässä projektissa haettu sitä virheettömyyttä.

Tankin emblemit olivat sitten pyörän saapuessa samassa jamassa, joten käytännössä niille tehtiin täysin vastaava operaatio.